Neulemedia on auki

Neulemedia on auki! Päivi esittäytyy

Pitkä pakerrus kulisseissa on tällä erää ohi ja uusi sivusto on avautunut suomalaisten käsityönharrastajien iloksi. Sivusto syntyi sen luoneen ja sitä ylläpitävän neulontafriikin Päivin havainnosta: vaikka neulomiseen löytyy valtavasti tekniikoita ja vinkkejä netistä ja varsinkin sosiaalisesta mediasta, ei ole olemassa yhtä sivustoa, josta vinkkejä olisi helposti löydettävissä ja selkeinä kuvina tai videoina esitettyinä.

Kuka on Päivi?

Olen helsinkiläinen käsityönharrastaja. Aloitin käsityöt jo alle kouluikäisenä opettelemalla virkkaamisen perusteita yrityksen ja erehdyksen kautta. Tästä on jo 30 vuotta, tuntuu uskomattomalta.

Ensimmäiset luomukseni olivat putkimaisia vaatteita omille Barbie-nukeille. Virkkasin niitä ns. omasta päästä työn edetessä jatkuvasti muokaten. Peruskoulussa käsityötunnit olivat lempihetkiäni ja niillä syntyi välillä jopa ylimääräisiä töitä vaadittujen rinnalle. Suosikiksi muodostui erityisesti neulominen, vaikka kotona olisi ollut harrastuskaveri koneella ompeluun – oma äiti.

Varhaisaikuisuudessa käsityöt jäivät muiden asioiden jalkoihin. Omiin tarpeisiin neuloin satunnaisesti villasukkia, mutta en juuri muuta. Hieman alle kolmekymppisenä neulomisen rentouttava vaikutus alkoi taas vetää puoleensa, kun kiidin stressaavassa uraputkessa.

Seuraavan kymmenen vuoden aikana olen neulonut valtavasti, opetellut uusia tekniikoita ja jopa pari ensimmäistä neuletakkia on valmistunut. Olen huomannut, että neuloessa nälkä todellakin kasvaa syödessä! Lempparini on kuitenkin aina ollut ja ehkä tulee olemaan erilaisten villasukkien neulominen. Tästä syystä myös tämän sivuston tekniikat painottuvat villasukkiin, mutta toki niitä voi soveltaa erityisesti muihin suljettuihin neuleisiin.

Missä neulon ja kenen kanssa?

Tykkään neuloa erityisesti kotona, paikassa jota mieheni kanssa leikkisästi nimitämme ”valtaistuimeksi”. Mielestäni paras yhdistelmä on kahvikuppi, lauantaiaamupäivä, jokin helpohko neule ja suora urheilulähetys tv:stä. Vielä jos koira kuorsaa siinä päiväunillaan, parempaa ei olekaan!

Kokosimme kaupunginosamme käsityönharrastajista joitakin vuosia sitten porukan, joka sai nimen Mosan silmukan saalistajat. Tällä porukalla kokoonnumme pari kertaa kuussa neulomaan ja höpöttämään paikallisissa kahviloissa. Myös näihin tapaamisiin on parasta varautua mahdollisimman yksinkertaisilla käsitöillä, jottei päädy purkamaan pipariksi mennyttä työtä tapaamisen päätteeksi. Välillä aktivoidumme ja järjestämme lankaesittelyjä ja muuta ohjelmaa. Olemmepa kerran käyneet jopa Karnaluksissa Tallinnassa!

Instagramissa myös muuta sisältöä

Siinä missä Neulemedia-sivusto keskittyy neulomisen tekniikoihin ja vinkkeihin, Instagramista löytyy sisältöä puikoilla olevista projekteista ja muuta neulomiseen liittyvää fiilistelyä. Seuraa Neulemediaa siis myös Instagramissa. Varsinaisia neuleohjeita kokonaisiin tuotoksiin Neulemediaan ei ainakaan tällä hetkellä ole luvassa, mutta kuka tietää tulevaisuudesta.

Tahtoo palautetta

Kehitän sivustoa aktiivisesti, joten otan mielelläni vastaan kaikenlaista palautetta ja kehitysehdotuksia. Myös toiveita artikkelien aiheeksi voi lähettää! Helpoin tapa lienee kommentoida tämän postauksen alle tai muihin postauksiin, mutta myös sähköpostia voi lähettää osoitteeseen neulemedia(at)neulemedia.fi.

Kiitos kun luit tämän ja toivottavasti käyt sivuillani myös uudestaan! Neulominen on niin parasta. <3

Jaa kirjoitus:

2 Kommentit

  1. Kati Kivekäs

    Hei,
    en ole himo käsityöihminen, mutta onpa kiva, että löysin sivustosi! Kiva, että saadaan ohjeita suomeksi netistä ja kokemuksia muiltakin lankamerkeiltä. Juuri nyt olen innostunut briochi-nimisestä neulekuvion alkeista. Opettelin sitä englanninkielisestä videoista. Purin ja aloitin mallipalaa useamman kerran. Toivon menestystä hienolle sivustollesi.

    Vastaa
    • Paivi

      Kiitos kivasta palautteesta!

      Vastaa

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Neulemedian takana

Neulemedian sisällöt tuottaa käsityön harrastaja ja viestintä­ammattilainen Päivi Salo. Tällä hetkellä Päivi pyörittää Neulemedian omaa Lamb & Co. lankakauppaa Helsingin Kalliossa.

Instagram

YouTube

Kategoriat